Omatoiminen Isimasa hengittää vahvasti

16.12.2016

Video: Isimasa tiputtaa versen uudelle levylleen tulevasta Hengitä -kappaleesta. https://youtu.be/SK4BDaDicvg

Isimasa on turkulaisen rap-musiikin monitoimimies, joka räppää, tekee biittejä, äänittää ja miksaa – niin omia kuin muidenkin biisejä. Miehen urasta paistaa läpi itse tekemisen meininki, sinnikkyys ja usko omaan juttuun.

Masa aloitti kirjoittelemalla räppejä valmiisiin instrumentaaliraitoihin jo vuonna 2000. Pian tuli tarve saada omia biittejä, mutta kun sopivia ei tuntunut mistään heruvan Isimasa päätti alkaa tehdä biittejä itse. Tie oli kivinen kun 2004 ensimmäisen oman tietokoneensa saanut mies joutui biittien teon lisäksi opettelemaan ATK-taidotkin alusta pitäen.

Nyt kuitenkin eletään vuoden 2016 viimeisiä viikkoja, ja oppirahat on aikoja sitten maksettu. Oma studio rakentuu keskustan kattohuoneistoon, jossa käväisimme hörppäämässä munkkikahvit tämän Freshcode Unity Jamissakin hyvällä sykkeellä mukana häärineen artistin kanssa.

isimasa-1600px

Sulla on aika monta rautaa tulessa. Kerrotko vähän viimeaikaisista projekteistasi?

No mun edellinen Pitäs Pitäs –levyhän tuli jo 2013 ja seuraava levy alkaa olla valmis. Kiinnostuneita julkaisijoitakin on, mutta ei niistä enempää tässä vaiheessa. Kaken matskua ollaan työstetty myös ja niitäkin biisejä alkaa olla jo aikamoinen määrä. Miksasin myös Vihreepantteri & Ollimaine Jäbä –levyn. Aitoi -nimeä kantava levy on juuri julkaistu ja Isimasa on myös mukana Oppositio –biisissä. Myös studion remontointi on pitänyt kiireisenä.

Remppahommat hoituu myös omin voimin?

Kyllä – kymmenen vuoden kokemus raksahommista löytyy. Käsillä tekeminen on palkitsevaa ja kyllähän se toimii yhdessä tämän musahommankin kanssa: biittiä soimaan ja maalia telalla seinään niin ajatus juoksee.

Millaisiin asioihin panostat studion kehittelyssä?

Akustiikkaan. Hotspotti on tärkeä, eli paikka missä istut ja miksailet. Ei saa olla kaikua yläpuolella, alapuolella, eikä sivuilla.

Isimasan puheessa vilisevät maallikolle oudot sanat kuten bassoansa ja diffuusori.

Koitan myös panostaa siihen, että tila on sen näkönen että laulajien, räppäreiden ja frendien on mukavampi tulla vierailemaan – ettei tuu semmonen tunne että ollaan 11-vuotiaana jonkun kaverin huoneen sängynlaidalla istumassa.

Tänään Isimasa riisuu työhaalarit ja astuu isoihin saappaisiin MC Taakibörstan lämppärinä loppuunmyydyllä Gongin lavalla.

Onhan tää iso juttu ja kunnia tämmöselle UG-räppärille päästä lämppäämään legendaarista kokoonpanoa. Luvassa on uutta ja vanhaa matskua 50/50 sekoitussuhteella.

Freshcode toivottaa Isimasalle onnea ja menestystä niin keikkaan kuin studiohommiinkin!

Isimasa Facebookissa:
https://www.facebook.com/isimasavirallinen

Isimasa: Pitäs Pitäs ja Vihreepantteri & Ollimaine Jäbä: Aitoi -levyt saatavilla ainakin Kulttuurispotti Asemalta.