Heimo AK & Mertenmies – haastattelussa turkulainen rap-duo

21.12.2016

Video: Heimo AK & Mertenmies – Melkein. https://youtu.be/GmRDmzCYRx8
Rap-duo Turun Rauhankadulla joulukuussa 2016. “Melkein” löytyy myös “Vähän venahti” -levyltä ja levyllä olevalla kappaleella vierailee Haamu.

Heimo AK & Mertenmies on vastikään uuden Vähän venahti –nimisen levyn julkaissut turkulainen rap-duo. Kaverukset kävivät heittämässä vakuuttavan keikan Turun Gongissa IPA-viemäri –klubilla, jolla esiintyi toinenkin juuri levyn julkaissut kaksikko Vihreepantteri & Ollimaine Jäbä.

Keikkajännitystä ei näyttänyt isommalti olevan ilmassa. Soundcheck oli tehty, ja keikan biisilista luotu. Freshcode tarttui tilaisuuteen ja kävi kaverusten kanssa bäkkärillä pienen jutustelutuokion merkeissä.

heimoak-mertenmies

Teiltä tuli juuri uusi levy. Kertokaa jotain sen tuotantoprosessista.

AK&MM: Levyn valmistuminen todellakin ”vähän venahti”. Levyn tekeminen aloitettiin vuonna 2011 heti edellisen levyn valmistuttua. Levyn biisit ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta siis jo muutamia vuosia vanhoja. Biisit ovat syntyneet pitkälti sessiopohjalta. Fiilistelemme Heimo AK:n 5. Kerros -kotistudiolla biittejä, valitsemme sopivan ja keksimme siihen aiheen. Biisit nauhoitetaan samana iltana sitten purkkiin ja fiksataan myöhemmin kuntoon – jos fiksataan, eli ei fiksata (naurua).

Spontaanius koetaan hyvänä asiana. Esimerkiksi Mertenmiehen levyn lempparibiisikseen mainitsema Luurankopuku –biisi syntyi ”randomilla” kun parillakin biisillä vieraileva Lempi Joe tuli Halloweenin aikaan nauhoittamaan osuuttaan Vähän Venahti –biisiin.

Miten olette aloittaneet musiikin tekemisen ja miten päätyneet tekemään sitä yhdessä?

MM: (Nyt jo edesmennyt) Riku Rietas oli ruvennut tekemään räppiä ja soitteli mulle että tuu tekee biisi. Siinä sitten otettiin olutta ja ruvettiin tekemään musaa – ja samalla polulla ollaan!

AK: Ekat jutut olen nauhoittanut jo vuonna 2000. Ala-asteella kiinnostus hip hoppiin heräsi kaveriporukassa graffitin kautta. Sitten keksittiin räppääminen ja sitä ruvettiin tekemään. Myös biittien tekeminen alkoi samaan aikaan. Hestensin kanssa silloin tehtiin juttuja.

Yhteiseen musantekoon kaksikko muistelee päätyneensä edellä mainitun Riku Riettaan Get Wet -kotistudion sessioiden kautta.

Teidän musa on paikoin melko melankolista ja synkkää. Mistä moinen?

MM: Mä olen aina tykännyt surullisista lauluista. Ei näissä aina mitään totuuspohjaa ole.

AK: Usein homma lähtee siitä että tykätään jostain melankolisesta tunnelmabiitistä ja sekin sitten määrittää sitä suuntaa millaiset sanoitukset tulee. Ilon kautta nämä biisit kuitenkin syntyvät.

Millaisia muita juttuja teidän elämässä on mistä ammentaa fiiliksiä ja mihin aika kuluu?

MM: Oon skeitannut 16 vuotta. Keväällä syntyi myös lapsi joten kotonakin on nyt kiva olla. Freshcode onnittelee!

AK: Aika menee töissä käydessä ja elämää ihmetellessä. Fiiliksiä revitään monenlaisistakin asioista, joita en nyt tässä lähde sen kummemmin avaamaan.

Takaisin hip hoppiin! Miten asiat rullaa Turussa. Onko yhteistyötä tarpeeksi paikallisten toimijoiden kesken?

AK: Olen aina ollut sitä mieltä, että Turussa pidetään hyvin yhtä tuon musahomman suhteen. Ehkä jossain vaiheessa pientä suvantovaihettakin on ollut, mutta nyt taas hommat rullaavat vahvasti eteenpäin. Esimerkiksi Maisti -kollektiivi on viime-aikoina tuonut paljon tekijöitä yhteen, mikä on hyvä asia. Olen itsekin kannustanut muita musantekoon ja auttanut siinä, koska se on siistiä että jengi tekee!

MM: Onhan meidänkin levyllä melkein joka biisissä feattaaja!

Paikallisuus on osa hip hoppia. Millaisia ajatuksia tai tärkeita paikkoja teille tulee mieleen?

MM: Kyllähän kotikulmia pitää edustaa! Tärkeitä paikkoja ainakin Portsa ja Get Wet! Turku 10 (eli keskusta-alue). Yleisen Turku –fiilistelyn makuun päästiin varmaan aikoinaan Ritarikunnan kautta.

AK: Kaskenkatu 5.Kerros ja 4.Kerros (nykyinen ja entinen kotistudio) on tärkeitä paikkoja. Turkua on aina fiilistelty ja kyllähän Ritarikunta sitä fiilistä lisäsi.

Freshcode kiittää mukavasta juttutuokiosta!

Herrojen levyä voi ostaa heiltä itseltään ja ainakin Kulttuurispotti Asemalta.

Heimo AK & Mertenmies Facebookissa: https://www.facebook.com/Heimo-AK-Mertenmies-511440035603273