Freshcode Unity Jam 2016

1.12.2016

Yhdistyksen pilottitapahtuma Freshcode Unity Jam 2016 järjestettiin toukokuussa Turun perinteikkäällä TVO:lla.

Kokonaisvaltaisen hip hop -kulttuuritapahtuman päiväosio sisälsi mm. työpajoja ja live-graffitia, tunnettujen levynkeräilijä-deejiiden (Piitu Lintunen, Tipa Hiihtopipo) soittaessa aarteitaan tapahtumapaikan pihaterassilla. Terassi muutettiin omaksi tilakseen rajaamalla se erikseen tapahtumaa varten rakennetulla päätyseinällä sekä Turun kaupungilta lainaan saaduilla kahdella taidekontilla. Nämä muodostivat yhdessä koko terassia ympäroineen pinnan, joka yleisön seuratessa muuttui Suomen parhaimmistoon kuuluvien graffititaiteilijoiden toimesta suureksi värikkääksi taideteokseksi. Lisäksi päiväosiossa koettiin kolmen nousevan turkulaisen rap-artistin (Musta Hanhi, Vihreepantteri, Kake) showcase-tyyppiset esiintymiset, sekä rumputaiteilija Tyko Haapalan eksklusiivinen sooloesitys.

Tapahtuman iltaosio järjestettiin sisätiloissa ja ohjelma koostui pääosin livemusiikista. Illan aloitti dj-kaksikko Blasta Elders omintakeisilla levyvalinnoillaan. Debyyttiesiintymisensä tapahtumassa tehnyt turntablism-kokoonpano Turun Saha sai asiantuntevankin yleisön huokailemaan, Suomessa niin harvoin nähdyllä kolmen osaavan deejiin levysoitintaituruudellaan. Ilta jatkui liverapilla, jonka aloitti aina laadukkaasta tuotannostaan ja lyriikoistaan tunnettu Haamu. Loppuhuipennuksen illalle tarjoili Ritarikunta-kokoonpanostakin tutut turkulaiset rap-legendat Chydeone & Lempijoe, erikseen tapahtumaa varten räätälöidyllä esiintymisellään.

Koko tapahtuman ajan sisätiloissa oli nähtävillä edesmenneen turkulaisen graffititaiteilija UGH:n itse ottamista valokuvista koottu näyttely.

Freshcode Unity Jam 2016 toteutettiin yhteistyökumppanien sekä hyvin onnistuneen joukkorahoituskampanjan avulla, josta suuri kiitos kuuluu jokaiselle rahoitukseen osallistuneelle mesenaatille.

Tarkoituksena oli tarjota yleisölle hip hopin perinteitä kunnioittava kooste kulttuuria, kuvataidetta ja musiikkia – ja siinä onnistuttiin hyvin. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut ja toimi samalla lopullisena sysäyksenä yhdistyksen perustamiselle.

Freshcode Unity Jam 2016:
CHYDEONE & LEMPI JOE
HAAMU
TURUN SAHA (CHUCK MAIN, LOW DE ROK, ODDJOB)
BLASTA ELDERS DJS
TURUN JA MUUN SUOMEN PARHAAT GRAFFITITAITEILIJAT
PIITU LINTUNEN (TURKU DEEP FUNK, SOUL SEED)
TIPA HIIHTOPIPO AKA MISTA TIBBZ (BASSORADIO)
TYKO HAAPALA (PIETARIN SPEKTAAKKELI)
MUSTA HANHI
VIHREE PANTTERI
KAKE
UGH (1975-2013)
GRAFFITI / SPRAY -työpaja
ELECTRIC BOOGIE / POPPING / ROBOT -työpaja
RAP / MIKROFONI -työpaja

Yhteistyökumppanit: Turun kaupunki (Taidekontit), Kulttuurispotti Asema, Dripit.fi, MadColors, Pilvia, Lightpress

http://freshcodeunityjam.fi/