Kulttuurispotti Asema ja Freshcode yhteistyöhön – Chyde kertoo ajatuksiaan

23.12.2016

Turkulaisen hip hop -kulttuurin keskeinen toimija Kulttuurispotti Asema ja Freshcode ry ovat sopineet yhteistyöstä. Voimien yhdistäminen on luonnollinen valinta kohti yhteisöllisempää kulttuuritoimintaa ja yhteistyön myötä pystymme tarjoamaan enemmän ja parempaa kulttuurisisältöä.

Freshcode ry:n jäsenet saavat vuonna 2017 Kulttuurispotti Asemalta -10% alennuksen normaalihintaisista tuotteista ja studio- ja äänentoistopalveluista. Yhdistys tiedottaa toiminnastaan jatkossa myös Asemalla ja voit liittyä yhdistyksen jäseneksi paikan päällä.

Kulttuurispotti Aseman Chyde kertoi Freshcode.fi:lle ajatuksiaan Aseman kuvioista, yhteistyöstä ja hip hop -kulttuurista.

Kulttuurispotti Asema muutti juuri uuteen osoitteeseen – miksi muutto?

Oikeastaan tuli vaan sopiva tilaisuus. Asun nykyisen spotin naapurissa, ja olin tietty nähnyt vuokrattavana-lapun ikkunassa, mut kuvittelin että tällasessa paikassa vuokra on niin kova, ettei meillä oo varaa. Felix Manell, jonka kanssa on levysäätöjä ollu vuosikymmenet, itse asiassa oli tsekannut tilanteen ja otettiin siitä kiinni. Vaikka Läntsäri oli meille tosi rakas ja hyvä, eikä tilan omistajan kanssa ollu koko vajaan viiden vuoden aikana mitään ongelmia, tuntu myös hyvältä ottaa joku ns. uus alku.

Levyjen roudaus oli itse asiassa yllättävän iisiä, puol tuntia sen jälkeen ku Läntsärillä ovi meni vikan kerran kiinni, Ronskibiitti-jäbät oli jo ajaneet pariin otteeseen tän välin, ja levyt oli käytännössä siirretty. Kaikki muu tietty otti aikansa, ja moni homma on edelleen kesken.

Onko kyseessä vain kulttuurispotin fyysisen sijainnin muutos – vai onko diipimpää muutosta Aseman toiminnassa?

Lähtökohtasesti ei ollu mitään suurempaa muutosta mielessä. Kyllä me silti monia juttuja ollaan mietitty muuton yhteydessä, mitä vois skarpata jne. Jonkunnäkönen selkeyttäminen on ollu mielessä, mitä se sit tarkottaakaan…

Uuden tilan avoimuus ja valoisuus olivat osa painavia asioita, joiden vuoks päätettiin siirtyä – ei me ehkä sitä erityisesti haettu, mutta avaruus tilassa miellytti heti ekalla käynnillä.

Uusi sijainti?

On parempi. Turun keskustahan rajoittuu perinteisesti jengin mielissä tosi koomisesti parin korttelin säteelle kauppatorista. Nyt me ollaan jo aika lähellä sitä, hah! Puolalanpuiston kupeessa oleminen tuntuu kyl tosi hyvältä myös. Eihän meidän sinänsä tarvi missään kävelykadulla olla, toiminta ei niin perustu siihen että random-jengi osuu vahingossa ovelle tai siitä sisään, mut kyl tää tuntuu paremmalta.

Mikä on Aseman tarjonta uuden osoitteen myötä?

Aika lailla sama, levypuolella CD:n määrää ois tarkotus supistaa entisestään, koska varsinkaan uudet CD:t ei liiku yhtään. Käytetyt klassikot toki pysyy valikoimissa. Vinyyleissä myös ehkä vähän kuratointia; laatua koitetaan painottaa määrää enemmän selkeesti. Mikä ei kuitenkaan tarkota sitä, että halpislevyt poistuis – mun mielestä levykauppa jossa ei oo euron laatikoita, on ankee paikka. Videotuotanto, äänentoistolaitteiden vuokra ja studiopalvelut jatkuu jokseenkin entiseen malliin.

kulttuurispotti-asema-interior2-rauhankatu-turku
Kulttuurispotti rakentuu Rauhankadun uuteen tilaan.

Uusi vuosi on jo kohta käsillä – ajatuksia tai odotuksia vuodelle 2017?

Se, mitä Freshcoden kanssa saadaan aikaan on mielenkiintosta. Tapahtumia varmaan tehdään tasaisin väliajoin, mutta aika pienimuotosesti. Tietenkin toivotaan, että jengi pikkuhiljaa oppii, mistä meidät nykysin löytää, ja muistaa meidät kun tarvii alojen palveluita. Ajat maailmassa isommin on niin kummalliset, että mistään ei ikinä tiedä, mut ihan valoisin mielin kato hei!

Chyde jatkaa yhteistyöstä Freshcoden kanssa.

Yhteistyö on aika no-brainer; me oikeestaan tehdään ihan samaa asiaa vaikkakin teknisesti eri lähtökohdista. Aseman etuliite ”kulttuurispotti” viittaa paljolti siihen, miten meidän lähtökohdat tekemisiin on enemmän asioitten tekemiseen, tapahtumiseen, kuin selkeemmin kaupallisiin pointteihin liittyviä. Totta kai meille kelpais sellanenkin romanttinen tilanne, jossa tekemällä sitä, mistä itse pidetään, saatais myös jonkinlaista toimeentuloa.

Se että Freshcode tuli kuvioihin, on täysin mahtava homma. Yhdistyspohjalta näitä juttuja ei oo kaiketi koskaan aiemmin Turussa tehty. Ja tässähän tulikin myös se toinen pointti, hip hopin lisäks Turku on parasta (ja pahinta, hah!). Meidän toiminnassa ainakin tapahtumien järkkääminen, kontaktiverkoston ylläpitäminen alan tekijöiden kanssa, videotuotanto, studio- ja äänentoistopalvelut on kaikki hyvin linkissä siihen, mitä Freshcode tekee ja ajaa.

Lopuksi Chyde tiputtaa tiedettä hip hop -kulttuurista.

Hip hop -kulttuuri on mulle itselle yks elämän merkittävimpiä juttuja. Lukion liikunnanopettaja sanoi aikoinaan, että ”Toiskallio kuuluu niihin, joiden pään breakdance on sekoittanut” – ja oli aika lailla oikeessa, vaikka tietty kysymys oli aika paljon muustakin kuin vaan breikkaamisesta.

Pyrkiminen hip hop -kulttuurin kaikenlaiseen edesauttamiseen on mulle ihan itsestäänselvää. Jotkut kuulemma on ”kasvaneet siitä ohi”, mut mun mielestä hip hop on yks selkeitä väyliä just näinä aikoina tehdä täst maailmasta edes jotenki siedettävä paikka.

Freshcode ja Kulttuurispotti Asema paiskaavat kättä tulevaisuudelle toivottaen rauhaa joulunaikaan ja onnea vuodelle 2017. Nähdään Rauhankadulla. Peace!

Kulttuurispotti Asema, Rauhankatu 1, Turku
http://asematurku.fi/

Freshcode ry, Turku
https://freshcode.fi/